Antirasismia Chicagon malliin

Männä päivänä törmäsin Internetissä juttuun, jossa kerrottiin kuinka automaattista liikenteenvalvontaa harrastetaan amerikanmaalla huomattavasti vähemmän kuin esim. Suomessa. No, aloin ihmetellä, että miksi moinen, koska ainakin Suomessa se on todettu helpoksi tavaksi hillitä tilannenopeuksia ja sitä kautta vähentää vakavien onnettomuuksien määrää.

Hieman asiaan tutustumalla selvisi, että automaattinen liikenteenvalvonta on vastatuulessa, koska menetelmä osaa olla rasistinen.

...

Hetken aikaa piti pohtia miten tämä on mahdollista, sillä oman järjenjuoksuni mukaan nopeuskamera ei ole kiinnostunut henkilön ihonväristä, vaan lähinnä siitä kuinka kovaa autolla tolpan ohi kaasutellaan. Mutta, todellisuus on ilmeisesti toinen.

Mistä on kyse? No, kyse on ns. antirasistisen ajattelun soveltamisesta.

En tiedä milloin ja kuka käsitteen antirasismi on ensimmäisenä lanseerannut, mutta tunnetuimmat käsitteen popularisoijat lienevät Robin DiAngelo (kirjassaan "White Fragility", 2018) ja Ibrahim X. Kendi (useita teoksia, joista tunnetuin lienee "How to be an Anti-Racist, 2019"). 

Antirasismin määritelmä on pitkä kuin Ella Kanninen, mutta kyseiseen substanssiin liittyen riittävä määritys lienee, että mikä tahansa laki (tms.) voi olla rasistinen, jos sen lopputuloksena syntyy tilanne, jossa haittaa kertyy enemmän ns. haavoittuvassa asemassa oleville ryhmälle (tai vastaavasti hyötyä kertyy enemmän ei-haavoittuvassa asemassa olevalle ryhmälle).

Määritys voi kuulostaa hankalalta, muttei sitä ole. Kyse on puhtaasti lopputuloksen tasa-arvon varmistamisesta. No, eipä tämä kuulosta vielä ihmeelliseltä, mutta katsotaanpas millaisiin tilanteisiin tämä on johtanut.

Amerikkalaisten suurten kaupunkien esikaupunkialueet ovat suomalaisesta perunanenäperspektiivistä katsottuna kuin villi länsi, mutta pahempi. Kaikenlaisia ampumisvälikohtauksia on esim. Chicagossa harva se viikonloppu ja näissä kuolee ihmisiä. Lukumäärät liikkuvat viikkotasolla viiden ja viidentoista välillä.

(https://abc7chicago.com/live-updates/chicago-shootings-weekend-gun-violence-city-police-department-says/15421146/) 

Koska tilanne on henkirikosten osalta näin hurja, niin on helppo kuvitella, että pienempiä rikoksia tapahtuu sitäkin enemmän.

Mutta, aiheemme ei ole nyt ampuma-aserikollisuus, vaan moottoriajoneuvot ja niiden alle jääminen.

Chicagon kaupungissa automaattisen liikennevalvonnan haikailu alkoi vuonna 2011 ja pian päästiinkin toimeen ja aloitettiin laitteiden asennus ja tuotantokäyttö. Samaa tehtiin myös laajasti muualla Yhdysvalloissa.

Pian ilmestyivät kuitenkin tummat pilvet taivaalle, sillä huomattiin, että mustien asuinaluiden ihmiset saavat kolme kertaa enemmän sakkoja kuin valkoisten asuinalueiden asukkaat. Samoin latinot saivat enemmän sakkoja kuin valkoiset, mutta ero ei ollut niin suuri kuin valkoisten ja mustien välillä. 

Tästä johtuen esim. Miami hylkäsi oman ohjelmansa, koska köyhempien asuinaluiden ihmiset kokivat, että he saavat liian paljon sakkoja. Sakkoja tuli näet sen verran reilusti, että ihmiset joutuivat talousvaikeuksiin näiden takia. Kaikkein vähänvaraisimpien osalta jopa yksi sakko voi johtaa ulosottokierteeseen. 

Netti on pullollaan analyysejä mistä suurempi sakkojen määrä voi johtua, joten en linkkaa tähän tuhatta linkkiä. Kerron nyt kuitenkin omin sanoin mistä on kyse.

- Lujaa (ja punaisia päin) ajetaan, koska tiet ovat suoria (eli niillä voi ajaa lujaa). 

- Punaisissa ei malteta pysähtyä, koska se voi olla vaarallista (jengi voi hyökätä ja ryöstää). 

- Lähiöissä ylipäätään ajetaan paljon, sillä kauppoja ei välttämättä ole lähiöissä juuri ollenkaan. 

- On myös epäilty, että viranomaiset sijoittavat tolppia tahallaan köyhemmille seuduille rahastusmielessä.

Niin, ja jos ei ole vielä tullut selväksi mitä ongelmaa tässä ollaan ratkaisemassa, niin se on tässä:  ongelma on, että ihmisiä kuolee autojen törmäillessä, mutta myös jäädessään autojen alle. Näissä onnettomuuksissa kuolee kaikenikäisiä ihmisiä.

Pureudun nyt väitteisiin yksi kerrallaan ja koitan saada niihin jotakin tolkkua.

Ensimmäisenä suorat tiet, jonka yleistän kaupunkisuunnittelun ongelmaksi. En ole ikinä ajanut minkään suuremman amerikkalaisen kaupungin esikaupunkialueen läpi, mutta pitäisi selvänä, että liikennesuunnittelulla on merkitystä. Tähänhän on täkäläisittäin panostettu reilustikin, eli meillä on liikenneympyröitä, jotka paitsi sujuvoittavat liikennettä, mutta vähentävät vakavia onnettomuuksia (koska niihin on vaikea ajaa kovalla vauhdilla verrattuna risteykseen) samoin kuin nopeustöyssyjä Tosin esim. juuri Chicagossa on kokeiltu ns. nopeustöyssyjä, mutta niillä ei havaittu olevan mitään vaikutusta, vaan ne toimivat lähinnä hyppyreinä.

Isompi kysymys tässä taustalla on toki se, että minkä verran infran kehitykseen laitetaan rahaa esim. juuri Chicagossa. Itselläni ei ole tästä toki mitään käsitystä. Sen tiedän, että Kalifornia hoitaa esim. asunnottomuutta jättisummilla vuodessa, mutta Illinois ei ole Kalifornia.

Se, että punaisissa valoissa ei malteta pysähtyä, koska rikollisuus, on varmasti ainakin osittain totta. Se, että lähiöissä on vähän kauppoja (ja sitä kautta tulee ajamista) johtuu samasta ilmiöstä, eli kauppaa on vaikea saada kannattamaan, jos maksamista vältteleviä asiakkaita on paljon. Niinpä kaupat ovat sijoittuneet paikkoihin, joissa on edes vähän turvallisempaa kuin lähiöissä.

Tolppien epäreiluun sijoitteluun on vaikea ottaa kantaa, mutta oletan, että tolppien sijoittelu tehdään niin kuin meilläkin - eli tiedossa on missä onnettomuuksia tapahtuu ja juuri siellä halutaan pienentää nopeuksia lainsäädännön keinoilla. Minun on hyvin vaikea uskoa, että tolppia on sijoitettu tahallaan mustille asuinalueille rahastusmielessä. Väitteen voi yrittää todistaa vääräksi, mutta minä en tätä hevillä usko.

Aihepiiri herättää valtavasti kysymyksiä. Miten on päädytty tilanteeseen, jossa edes neutraaleilla keinoilla (se tolppa ei edelleenkään tunnista ihonväriä) tilannetta ei kyetä parantamaan? Onko lopputuloksen tasa-arvo edes tavoiteltava lopputulema tässä(kään) tapauksessa?

Ja sitten se, mitä alunperin halusin pohtia - miten ihonväri, rotu, tms. edes liittyy koko asiaan, koska on selvää, että jokaikisissä maailmankolkassa on yhteisöjä, joissa on parempi- ja huonompiosaisia ihmisiä ja nallekarkit jakautuvat paikoitellen hyvinkin epätasaisesti näiden kesken?

Luulen tietäväni vastauksen, mutta se vaatii tarkemman analyysin. Totean vain lyhyesti, että amerikkaa vaivaa pakkomielle rodullisuutta kohtaan. Tämä näkyy siten, että ihan jokaiseen sosiaaliseen ongelmaan liitetään mukaan rotumuuttuja, oli se tilanteen kannalta oleellista tai ei.

Pakkomielteen syitä on ainakin kaksi. Ensinnäkin rotutietoisuus (lukija huomaa etten vielä tiedä miksi ko. ilmiötä kutsuisi) on hyvä bisnes. Edellä mainitut Kendi ja DiAngelo ovat miljonäärejä. Samoin ovat Black Lives Mattersin kolme perustajanaista. Talkshow-host Oprah Winfreyn arvioitu omaisuus on yli kaksi miljardia dollaria (tätä sietää hetken miten paljon rahaa tämä on, ja että mitä se kertoo Yhdysvalloista).

Toinen, ja poliittisesti merkittävä syy on se, että demokraattipuolue yrittää rasismiteorioillaan peitellä omia epäonnistumisiaan liittyen esim. juuri lähiöiden ongelmiin. Lähes kaikki amerikkalaiset suurkaupungit ovat kuitenkin demokraattien hallussa ja heillä on ollut vuosikymmenet aikaa kohentaa ihmisten elinoloja. Tulokset ovat kuitenkin kehnoja, koska keinovalikoima ei vaan toimi. Eli kun keinot eivät toimi, niin rasismin on oltava syy.

Tämä on asia, josta republikaanipuolue jatkuvasti "kiusaa" demokraatteja - jos demokraatit tietävät miten auttaa köyhiä asuinalueita, niin miksi mitään ei tapahdu. Rahaa kyllä on ja sitä käytetään reilusti.

Jos pidät eo. analyysiä oikeistolaisena propagandana, niin suosittelen laittamaan YouTubeen hakusanan "why I left the left" tai jotakin vastaavaa. Todennäköisesti löydät tyypin, joka sanoo olevansa "lifelong liberal", mutta on nyt vailla poliittista kotia. Hän todennäköisesti edelleen äänestää demokraatteja, mutta ei voi sietää kaiken laittamista rasismin piikkiin. Ja tämä on toki vain yksi aihepiiri, joka näitä ihmisiä korpeaa demokraattien toiminnassa.

Pidän nyt analyysin lyhyenä, sillä tulen palaamaan aiheeseen vielä useita kertoja ja tarkemmalla tasolla, koska näen, että varsinkin jälkimmäisenä esitetty asia ei tule koskaan esiin Suomen mediassa. 

Palatakseni vielä Chicagon lähiöihin toteaisin, että antirasistinen ote asioiden hoitamisessa saattaa kuulostaa hyvältä ja tavoittelemisen arvoiselta idealta, mutta käytännössä se a) luo pakkomielteisen ajatusmaailman rotua kohtaan b) tekee ihmisistä avuttomia uhreja, eikä aktiivisia oman elämänsä edistäjiä c) estää ongelmien ratkaisun. 

Itse en jotenkin osaa nähdä mitään ongelmaa siinä, että jos joku joutuu vaikeuksiin sen takia, että jatkuvasti vaarantaa muiden ihmisten turvallisuuden. Kuitenkin Yhdysvalloissa on jo pitkään menty siihen suuntaan, että ns. haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien vastuuta omista tekemisistä tai tekemättä jättämisistä halutaan vähentää. Tämäkö muka on oikea tie? Luoda eri säännöt eri ihmisryhmille?

No mutta, sellaista se on. Mutta kuten todettu, analyysi jatkukoon, mutta toisella kertaa.