Seksuaalinen moraali - onko sillä merkitystä?

Tällä kertaa ajattelin hieman nostaa tasoa (en älyllistä, vaan abstraktion) ja nostaa esille tutkimuksen, joka jaksaa hämmästyttää ja jakaa mielipiteitä vielä tänäkin päivänä, vaikka itse tutkimus on tehty vuonna 1936. Montanuksen mieltä hallitsee kaksi vanhaa kulttuuriantropolian aihepiirin tutkimusta, joista tämä on toinen.

Muutama vuosi sitten seikkaillessani Internetin ihmeellisessä maailmassa törmäsin amerikkalaiseen feministiin Camille Pagliaan. Tavallisesti en kauheasti innostu feministien tuotoksista, mutta silloin tällöin heilläkin on mielenkiintoista asiaa. Paglia esitti, että jos yhteiskunnan "kulttuurinen tila" on sellainen, että se alkaa hyljeksiä maskuliinisuutta ja ihailla feminiinisyyttä ja että jos seksuaalinen moraali on vapautunut ja homoseksuaalisuudella on sosiaalinen hyväksyntä, nämä ovat varmoja merkkejä kulttuurin rappiosta.

Kuullessani tällaista olin ensin kuin puulla päähän lyöty (jo senkin takia, että tiesin Paglian itse olevan homoseksuaali) sillä itse olin varma, että varsinkin seksuaalisuuden vapautuminen on pelkästään hyvä asia (tietyissä rajoissa toki) sekä yksittäisille ihmisille että yhteiskunnalle kokonaisuutena. No mutta, ei se auttanut kuin alkaa selvittämään mihin ajatukset perustuvat.

Pitkän salapoliisityön jälkeen aloin päästä jäljille - kyse oli Joseph Daniel Unwinin tutkimusryhmineen 1930-luvun puolivälissä tekemästä tutkimuksesta, jonka tulokset julkaistiin kirjassa "Sex and Culture".

J.D. Unwin oli tiedemies, jota kiinnosti onko yhteiskunnan kehityksellä (talous, tiede, kulttuuri) jotain yhtymäkohtaa seksuaalisuuteen liittyvien sääntöjen, käsitysten ja toimintatapojen kanssa. Eli yleistettynä tutkimuskysymys voisi olla mistä yhteiskunta saa energiansa, ja että voisiko seksuaalisuuden käytänteillä olla jotain vaikutusta energian määrään ja sen kohdistumiseen.

Unwin tutkmusryhmineen kasasi valtavan aineiston - he tutkivat 86 eri kulttuuripiiriä ja analysoivat niistä useita tekijöitä. Näitä tekijöitä oli mm. suhtautuminen esiaviolliseen seksiin, kumppanin vaihtamiseen, yksiavioisuuteen, moniavioisuuteen yms. Lisäksi seksuaalisuuden ulkopuolelta he arvioivat suhtaututumista kuolemaan, eli esim. rakentaako kulttuuripiiri temppeleitä yms.

Tutkimus on julkaisu kirjana, joka löytyy Internetistä. Kirjassa on yli 700 sivua, mutta on Unwinin mukaan vain pintaraapaisu havaintoihin mitä tutkimusryhmä teki.

Tutkimukseen valikoiduista kulttuuripiireistä kuusi oli sellaisia, joissa Unwin katsoi tapahtuneen niin selvää edistymistä, että niitä voitiin kutsua siviilisaatioiksi. Loput 80 olivat sellaisia, joissa ei merkittävää edistymistä tapahtunut missään vaiheessa.

Unwin päätyi datan perusteella selkeään johtopäätökseen:

Vain kulttuurit, jotka rajoittavat jäseniensä seksuaalista käyttäytymistä siten, että vain absoluuttinen monogamia on mahdollista, kykenevät luomaan olosuhteet, jossa selkeä yhteiskunnallinen kehitys on mahdollista. Tämän tilan kulttuuri kykenee säilyttämään kolmen sukupolven ajan, jonka jälkeen kulttuuri heikentyy ja kehitys lakkaa. Tämän jälkeen heikentynut kulttuuri hajoaa itsestään tai sen valloittaa jokin toinen, vahvempi kulttuuri. On lisäksi huomattava, että Unwin ei löytänyt yhtään poikkeusta tähän trendiin.

Pohditaanpas hetki mitä Unwin tahtoo sanoa.

Ensinnäkin, absoluuttisella monogamialla tarkoitetaan että esiaviollisia suhteita ei sallita (kummallekaan sukupuolelle) eikä eroaminen tms. ole mahdollista. Käytännössä ainoa parisuhteen malli on siis miehen ja naisen välinen liitto, joka kestää eliniän. Naimisiin mennään nuorena ja sitten hankitaan lapsia. Eli siis suhteellisen konservatiivinen malli, ettenkö sanoisi.

Tämän Unwin perustelee siten, että kyseisellä mallilla ihmisillä vapautuu maksimaalinen määrä energiaa tuottaa lisäarvoa itselleen, perheelleen, yhteisölleen ja ylipäätään yhteiskunnalle. Kaikilla muilla malleilla energiaa valuu hukkaan tuottamattomiin pyrkimyksiin.

Entäs väite, jonka mukaan tämä tila on säilytettävissä vain kolmen sukupolven ajan? Miksi näin?

Tutkimustulosten perusteella kehittyneissä kulttuureissa kävi siten, että kun yhteiskunta alkoi kehittyä ja elintaso nousi, ihmiset alkoivat vaatia itselleen yhä enemmän vapauksia. Ensimmäisten haluttujen lisävapauksien joukossa oli aina vapaus valita kumppaninsa, erota hänestä ja pitää halutessa vaikka useampia kumppaneita. 

Eli yleistettynä - kun elintaso nousee, ihmiset haluavat enemmän vapauksia ja tärkein vapaus on seksuaalinen vapaus.

Unwinin mukaan vaikka vapauksien hamuaminen oli (ja on) ymmärrettävää, tämä johtaa yhteiskunnallisen energian ehtymiseen, joka vähitellen näivettää yhteiskunnallisen kehityksen. Mutta kuten todettu, tämä ei tapahdu heti, vaan kolmen sukupolven kuluessa (yksi sukupolvi kestää 33 vuotta Unwinin laskuopilla), jonka jälkeen kulttuuri kuolee tai sen valtaa jokin vahvempi kulttuuri.

Mitä tästä tulisi ajatella? Voiko tällaisella tutkimuksella olla relevanssia vielä nykyaikana? Kuvaako Unwin edes etäisesti polkua, jota kuljemme?

Mielestäni tärkein pointti nykyaikaan vietäväksi Unwin tutkimuksesta on tosiasia, että me haluamme koko ajan itsellemme enemmän ja enemmän vapauksia. 1960-luvulla miehet halusivat vapauden olla pitämättä lyhyttä tukkaa, mutta sen jälkeen olemme halunneet vapauden parisuhteesta, perheestä, sukupuolisuudesta, heteronormatiivisuudesta, you name it. Listä on loputon.

Muuten hyvä, mutta nyt me ja monet muut yhteiskunnat olemme siinä pisteessä, että olemme kuolemassa pois. Vai mitä sanot ennusteesta, jonka mukaan 90 vuoden päästä meitä suomalaisia on jäljellä enää miljoona?

Itse olen sitä mieltä, että länsimaiset yhteiskunnat ovat edelleen varsin elinkelpoisia yhteiskuntia, mutta elinvoima meiltä on katoamassa. Arvomaailmaamme hallitsee invidualismi, ateismi ja varsinkin hedonismi. Ateismista en ole ihan varma, mutta siitä olen, että äärimmäisyyksiin viedyillä invidualismilla ja hedonismilla sekä yksilön että yhteisön tie viettää jyrkästi alaviistoon.

Mitä tulee seksuaalisuuteen, elämme mielestämme yhtäaikaa sekä hyperseksuaalisuuden että aseksuaalisuuden aikaa. Internet tulvii pornoa - Jordan Peterson totesi, että 13-vuotias voi nähdä nykyisin enemmän naisia alasti viidessätoista minuutissa kuin mahtavinkaan hallitsija elämänsä aikana. Sosiaalisen median palvelut tuottavat joka sekunti aineistoa, jota voisi luonnehtia seksuaalissävytteiseksi. Iltapäivälehdet ylistävät kilpaa (hieman karrikoiden) polyamoriaa ja esittelevät kaikenmaailman seksiasentoja, joilla saat parannettua elämäsi laatua.

Kuitenkin on niin, että seksin harrastaminen on vähentynyt radikaalisti. Z-sukupolvi harrastaa huomattavasti vähemmän seksiä kuin sukupolvi 30 vuotta aiemmin heitä. Vaikka seksiä mainostetaan ja puffataan uutena mustana, niin käytännössä se ei näy. Pariutuminen on varsinkin nuorille ihmisille tavattoman vaikeaa. Miksi näin?

Kulttuurin näivettymisestä totean vain lyhyesti, että miettikää minkä määrä pop-tähtiä esim. 1980-luku tuotti. Oli Bruce Springsteen, Michael Jackson, Madonna, Prince jne. Nyt meillä on Taylor Swift ja pari muuta, joiden kulttuurinen merkitys ei ole edes prosenttia em. supertähtiin verrattuna. 

Entäs filmiteollisuuden puolella? Ei ole pitkä aika siitä kun Hollywoodilla oli pitkä liuta filmitähtiä, joiden filmejä ihmiset menivät katsomaan elokuvateattereihin oikeastaan täysin riippumatta siitä, mitä aihepiiriä filmit koskivat. Eli toimintamallin ytimessä oli tähti, jonka filmejä ihmiset haluavat nähdä. Entäs nyt? Filmitähdet vaan katosivat jonnekin (paitsi Tom Cruise) - tilalla on loputon määrä kaikenlaisia uudelleenfilmatisointeja ja vanhojen kaanoneiden jatko-osia. 

En usko, että kukaan voi olla paljoa eri mieltä jos totean, että Hollywoodin nykytila on surkea.  

Unwinin yksi tutkimustulos on siis se, että kolmen sukupolven jälkeen kulttuuri joko kuihtuu tai jokin vahvempi kulttuuri korvaa entisen. Uskon, että varsinkin jälkimmäinen on maailmanhistoriassa ollut tavallista, mutta nykyaikana on vaikea nähdä missä näitä vahvempia kulttuureja edes voisi olla. Venäjä ei ainakaan sitä ole, Kiina ei näyttäisi olevan kiinnostunut maailmanvalloituksesta ja muslimiyhteiskunnat ovat liian heikkoja ko. pyrkimyksiin. Onko todennäköisin vaihtoehto siis kuihtuminen vähitellen?

Jätän nyt pohdintoni tähän ja jätän lukijalle tilaa pohtia asiaa omalta kohdaltaan. Sen verran kuitenkin totean vielä, että omasta mielestäni Unwin on analyysissaan jäljillä, eli jotain kuvatun kaltaista meille on tapahtumassa. Ja ikävä kyllä, olen myös sitä mieltä, että meidän on hyvin hyvin vaikeaa korjata kurssia. Me emme voi mennä taaksepäin, eli emme voi haluta vapauksia vähemmän. Emme voi myöskään tarkoituksella alentaa elintasoamme, sillä siihen ei kukaan täysijärkinen suostu.

Onko ainoa vaihtoehto siis jonkinlainen uusi alku, joka koittaa yleensä jonkun suuren koettelemuksen, esim. sodan jälkeen?