Ongelmani tasa-arvon kanssa

Viime aikoina mediassa on päästy jauhamaan taas oikein kunnolla tasa-arvoasiaa. Viimeisimmän moraalipaniikin aiheutti Nytkis RY:n teettämä tutkimus, joka esitti, että joka neljäs alle 35-vuotias mies uskoo naisen ansaitsevan omalla käytöksellään väkivaltaista kohtelua.

Oma suhtautumiseni tällaisiin tutkimuksiin on aina sama, eli jos väite, vaikka se tulisi akateemiselta tasolta (nyt ei siis tullut) ei kuulosta järkevältä, niin minä en sitä usko. Ja niinhän siinä sitten kävi, että "tutkimus" ei kestänyt päivänvaloa ollenkaan. Useat kommentaattorit näkivät tutkimuksessa saman ongelman kuin itsekin, eli otoskoko oli aivan liian pieni minkäänlaisten johtopäätösten tekemiseksi samoin kuin kysymykset olivat monitulkintaisia. Jos esim. itseltäni kysytään, voiko nainen ansaita väkivaltaista käytöstä esim. käytöksensä perusteella, niin kyllä sitä ainakin hetken joutuisi miettimään mitenköhän asia on. Joutuisi tarkkaan miettimään mitä "ansaitseminen" tarkoittaa samoin kuin tarkoitetaanko väkivallalla myös voimankäyttöä (ovat nimittäin eri asia) ja myös onko sillä tasa-arvon kannalta niin väliä onko väkivallan/voimankäytön kohde mies tai nainen.

Nämä ongelmat eivät ole kuitenkaan estäneet mediaa jatkuvasti viittaamasta tutkimukseen, joka on siis mielestäni tarkoitushakuinen eikä kuvaa todellisuutta, jota elämme. Toki poikkeuksiakin löytyy, kuten Annikka Mutasen arvio Helsingin Sanomissa.

En kuitenkaan tänään ajatellut syventyä tähän keissiin tämän enempää, vaan pohtia hieman yleisemmällä tasolla miksi sukupuolten tasa-arvosta puhutaan nykyisin niin paljon ja pohtia myös omaa suhtautumistani asiaan.

Mielestäni aikamme yksi suuri tabu on se, että miehet ja naiset ovat keskimäärin aika erilaisia. Tämä on paitsi vahva arkihavaintoni, niin myös mielestäni kaikki "järkevä" tiede on todennut saman.

Menen nyt heti asian syvään päätyyn, eli asiaan, joka saattaa kiristää lukijan hermoja. Mutta, koska en usko minkäänlaisiin turvallisiin tiloihin, niin näin on tehtävä.

Uskon, että ihmisen elämää määrittää pitkälti kuinka paljon hoksottimia hänelle on suotu. Hoksottimet, eli siis älykkyys, on suurimmaksi osaksi perinnöllistä, mutta osansa on toki myös ympäristöllä - esim. jos saat varhaislapsuudesta lähtien kunnon ravintoa, aivosi hyvin luultavasti saavuttavat parhaan potentiaalinsa verrattuna tilanteeseen, jossa näin ei tapahdu.

Miehet ja naiset ovat tämän hetken ymmärryksen mukaan keskimäärin yhtä älykkäitä. Pieniä eroja toki löytyy älykkyyden eri osa-alueissa (miehillä mitattu parempi spatiaalinen hahmotuskyky kun taas naisilla parempi verbaalinen kyvykkyys), mutta keskimäärin eroja ei juurikaan ole.

Mutta, miehet ja naiset ovat hyvin erilaisia sen suhteen miten älykkyys jakaantuu isossa populaatiossa. Kuten tiedämme mikä tahansa suuri aineisto jakaantuu normaalijakauman mukaisesti. Esimerkiksi ihmisten pituus jakaantuu siten, että keskikohta on miehillä 177cm:n kohdassa (arvio takavuosilta) ja käyrä alkaa laskemaan molempiin suuntiin, tarkoittaen sitä, että esim. 220 senttisiä on hyvin vähän, samoin kuin 155 senttisiä.

Älykkyyden jakaantumisen osalta tilanne on se, että keskikohta on luvussa IQ 100. Siitä käyrä lähtee laskemaan tasaisesti molempiin suuntiin. Älykkyyden suhteen tilanne on siis se, että sekä miesten ja naisten käyrän huippukohta näyttäisi olevan samassa kohdassa - pituuden suhteenhan näin ei ole.

Mutta, vitsi tasa-arvon tapauksessa on se, että miesten ja naisten IQ-käyrät ovat erilaiset. Naisten käyrässä on isompi ns. keskipullistuma ja vastaavasti myös lyhyemmät hännät kuin miesten käyrässä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että naisten populaatiossa on paljon enemmän ns. keskiälykkäitä (tai lahjakkaita, tälle on vaikea keksiä hyvää käsitettä). Vastaavasti tämä tarkoittaa sitä, että naisissa on merkittävästi vähemmän sekä huippuälykkäitä että erittäin haasteellisia yksilöitä.

Kääntäen sama: miesten IQ-käyrä on huipultaan matala, josta seuraa että miehissä on naisiin verrattuna paljon sekä huippuälykkäitä yksilöitä että ihmisiä, joiden potentiaali on heikko.

Onko tämä totta? Totean tähän vain, että älykkyyttä on tutkittu noin sata vuotta ja esitetyt tosiasiat eivät ole siinä ajassa muuttuneet mihinkään.

No mutta, onko tällä merkitystä?

Historiantutkimus ei tunne ainuttakaan yhteiskuntaa, jossa valtaa olisi yhteiskunnan tasolla pitänyt käsissään naiset. Toki naishallitsijoita on ollut useitakin, mutta naisjoukot eivät ole olleet vallankahvassa missään eivätkä ikinä. Samoin liike-elämää ovat aina hallinneet miehet - isoimpien bisnesten perustajat ovat aina (siis niin pitkään kuin jonkinlaista markkintaloutta on ollut olemassa), olleet miehiä. Toki naisyrittäjiäkin on ollut, mutta itse en ainakaan tiedä ketään, joka olisi perustanut konsernitason yrityksen.

Toisaalta myös aina ja kaikkialla on ollut niin, että yhteiskunnan kurjimmat ovat aina olleet miehiä. Sosiaalihuollon asiakkaat ovat meillä ja muualla pääsääntöisesti miehiä. Kodittomat ovat aivan huikealla enemmistöllä ympäri maailmaa miehiä. Miehet tekevät enemmän itsemurhia jne jne. Ja huomaa: tästä ei kertakaikkiaan ole poikkeuksia.

Naisten kannalta tämä tarkoittaa sekä lasikattoa että lasilattiaa monessa eri asiassa. Lasikatolla tarkoitetaan feministisessä diskurssissa tilannetta, jossa nainen ei esim. pääse tiettyyn tehtävään, vaikka hänelle se tehtävä kuuluisikin. On puhuttu lasikaton rikkomisesta kun Elisabeth Rehnistä tuli puolustusministeri ja Tarja Halosesta presidentti. 

Älykkyyden aihepiirissä lasikatto tarkoittaa sitä, että naisen on vaikea päästä yhteiskunnassa merkittävään asemaan, koska suurin osa kilpailijoista on miehiä. Mitä korkeammalle älykkyydessä mennään niin sitä hankalammaksi tilanne naisten kannalta muuttuu. Miehiä on vaan kertakaikkiaan niin paljon enemmän esim. korkean tason tehtäviä haettaessa. Samoin jos aiot perustaa firman, niin kilpailijoita on paljon ja he ovat miehiä.

Lasilattia vastaavasti tarkoittaa tilannetta jakauman toisessa päässä. Naisten laajemmalle jakaantunut keskimääräinen älykkyys "suojelee" heitä sosiaalisilta ongelmilta, naisissa on kertakaikkiaan niin paljon vähemmän vaatimattomman lahjakkuuden omaavia yksilöitä kuin miehissä.

Totean tässä vaiheeessa, että esim. köyhyys on paljon monimutkaisempi ilmiö kuin vain yksilön pontentiaaliin liittyvä asia. Sanon kuitenkin, että jos et usko, niin haastan löytämään sellaisen yhteiskunnan, jossa edellä mainittu kuvio ei toteudu enemmän tai vähemmän täysimääräisesti yhä tänäkään päivänä. 

Toki on niin, että pelkällä älyllä ei vielä paljon tee, jos ei ole toimeenpanokykyä, eli laittaa asioita toimeksi. Tämäkin vaan tahtoo mennä miesten piikkiin, sillä miehet ovat fyysisesti paljon vahvempia kuin naiset ja toimivat myös ryhmässä tehokkaammin kuin naiset.

Fyysistä puolta en viitsi edes tarkastella, koska se on niin itsestäänselvää. Sen sijaan ryhmässä toimiminen on sellainen tabu, jota voisi hieman perustella. Mutkat suoriksi vetäen totean, että kun miehet ryhmäytyvät, miehille on tyypillistä että hierarkia syntyy hyvin nopeasti ja sen jälkeen aletaankin jo hommiin. Naisjoukoille on tyypillistä, että kukaan ei halua ottaa johtoa, mutta kaikki haluavat vaikuttaa asioihin. Tämä on huomattavasti tehottomampi organisointimuoto kuin miesten vastaava.

Sivuhuomio: oletko koskaan pohtinut, miksi tv:n viihdeohjelmissa ei ikinä muodosteta pelkästään mies- ja naisjoukkueita (enkä nyt tarkoita 2-3:n hengen joukkueita, vaan kun joukkueessa on esim. kymmenen jäsentä)? Tämä johtuu siitä, että edellä esittämäni asia lävähtäisi katsojan kasvoille, eikä sitä haluta.

Kuten jo totesin, kaikki maailman suurimmat yritykset ovat miesten perustamia. Eikä tässä vielä kaikki - koko fyysinen maailma, jonka näet, on miesten rakentama. Kiinteistö, jossa mahdollisesti nyt vietät aikaa, on miesten rakentama. Auto, jolla ajat, on miesten rakentama (nimeä autofirma, jonka nainen on perustanut). Tiet ja infrastruktuuri ylipäätään on miesten rakentamia. Koko väkivaltakoneisto on miesten rakentama ja miesten hallussa. Rikollisjärjestöt ovat kaikki miesten perustamia ja ylläpitämiä. On täysin mahdotonta edes kuvitella, että naiset olisivat rikollisjärjestöissä merkittävissä rooleissa. 

Eikä tässä kaikki - keksinnöt, jotka ovat parantaneet naisten asemaa merkittävästi, kuten e-pilleri ja pesukone, ovat miesten keksimiä ja kehittämiä.

Tässä vaiheessa kaiken ränttäyksen jälkeen on todettava, että minä pidän tasa-arvosta. Pidän siitä, että naisilla on samanlaiset mahdollisuudet edistää asioitaan ja mennä elämässään siihen suuntaan kun parhaaksi näkevät.

Sen sijaan en lainkaan pidä siitä suunnasta mihin olemme menossa, eli lopputuloksen tasa-arvosta on tullut tärkeämpi kuin mahdollisuuksien tasa-arvo. Minulle ei ole minkäänlainen ongelma se, että esim. johtotehtävissä on nainen. Sen sijaan minulle on ongelma se, jos valinta on tehty jonkin muun kuin pätevyyden perusteella.

Usein kuulee perusteltavan, että varsinkin nuoret miehet vastustavat tasa-arvoa siksi, että miehillä on perinteisesti ollut etuoikeuksia, jotka ovat perustuneet sukupuoleen. Tämä selitys on roskaa - ei miehiä tällainen kiukututa, koska sinänsä on ihan sama onko epäpätevä pomo mies vai nainen. Oleellista on se, että epäpätevän tyypin kanssa töiden tekeminen on tuskaa. Toisekseen, jos häviät reilussa kilpailussa, aika harvaa tällainen oikeasti ärsyttää. Sen sijaan nykyisin on helppo nähdä, että tiettyihin tehtäviin on valinta tehty sukupuolen perusteella.

Jos sukupuoli, ihonväri tms. on palkkauksen peruste, on naiivia kuvitella etteikö tällä olisi jokin vaikutus. Esim. teknologiateollisuudussa useampi iso yritys on ilmoittanut tavoitteekseen, että tulevaisuudessa heillä miesten ja naisten määrät olisivat fifty-fifty. Tällainen tavoite on aivan huuhaata, sillä minkä ihmeen takia sukupuoli pitäisi olla palkkauksen peruste? Miten nämä yritykset aikovat varmistaa, että esim. ohjelmistokehittäjistä 50% on naisia (koodarit ovat voittopuolisesti miehiä)? Ja päteekö tämä sama esim. putkimiehiin, muurareihin yms. lukemattomiin ammatteihin, joissa tekijät ovat voittopuoleisesti miehiä? Miten kouluissa ja päiväkodeissa? Siellä henkilökunta on voittopuoleisesti naisia.

Teknologia-alaa hieman tuntevana voin kertoa, että tilanne on paikoitellen aivan uskomaton. En olisi ikinä kuvitellut miten epäpäteviä ihmisiä suuretkin firmat palkkaavat, mutta näin se vaan on. Ja tämä ei ole edes mielipidekysymys, sillä tiedän miten halvalla näitä tyyppejä yritetään asiakkaille myydä.

Amerikkoja on ravistellut kansallisen salaisen palvelun toiminta Trumpin murhayrityksen aikana, joka johti johtajan eroon. Hölmömpi voisi pohtia, että oliko tehtävään valittu henkilö ihan varmasti pätevin hakija, koska turvallisuusalalla on varmasti aivan huikean paljon miehiä paljon kovemmalla CV:llä kuin tehtävää hoitanut Kim Cheatle (voisiko sanoa että nimi oli enne).

Mielenkiintoinen oli myös Harvardin presidentin Claudine Gayn tapaus, joka myös johti eroon. Tapauksessa oli kyse siitä, että DEI-hengessä oli palkattu johtoon henkilö, joka ei meriittiensä puolesta olisi mitenkään voinut tulla tulla edes harkituksi kyseiseen tehtävään. Gaylla on 14 julkaisua (joka ei siis ole perinteisesti riittänyt mihinkään), joista osa kaiken lisäksi plagiaatteja. Mutta niin vaan näillä tiedoilla ja taidoilla johdettiin Harvardia.

Gayn epäpätevyys paljastui, kun Harvardin kampuksella vasemmisto-opiskelijat alkoivat tehdä juutalaisten opiskelijoiden olemisen hieman hankalaksi (katsokaapa muuten miten Hesarin suhtautui asiaan).

Tilanne on siis mielestäni seuraava: meillä on vallitseva todellisuus, jossa miehet ja naiset ovat keskimäärin erilaisia. Miehet ja naiset tekevät näiden erojen takia valintoja, josta syntyy tietynlainen lopputulos. Mutta koska lopputuloksen tasa-arvo on jostain syystä taas päässyt "voitolle", niin olemme valmiit valehtelemaan silmämme päästä, jotta näyttäisi siltä, että tämä "tietynlainen lopputulos", on syrjinnän aiheuttama tulema. Tähän tarjotaan lääkkeeksi positiivista syrjintää, joka määritelmänsä mukaisesti on, noh, syrjintää.

Ja yllätys yllätys, joku voi vastustaa tällaista kehitystä, josta sitten Hesarit sun muut kirjoittelevat otsikkoja tyyliin "mikä nuoria miehiä vaivaa".

No mutta, olkoon tämä jonkinlainen johdatus aihepiiriin. Jatkossa käsittelen tässä aihepiirissä ainakin urheilun tasa-arvoa, Andrew Tatea ja Katariina Sourin näkemyksiä naisten kunniasta ja suojeluntarpeesta sekä miten tasa-arvo näkyy ja ei näy pariutumisessa. Enkä puhunut tällä kertaa mitään sosiaalisista rooleista, jotka myös vaikuttavat käyttäymiseemme ja valintoihimme. Mutta, tästä myös jatkossa.